Wednesday, July 22, 2009

Hiusmaailmaa...

Ja taas on heinäkuu, ihan huomaamatta tuli kesä ja kerkesi melkein huomaamatta mennä myös ohi, tänään kuitenkin tapahtui vuoden odotettu kesähiusherätys!!!
Joka vuosi kun kesä tulee minut valtaa suuri into vaihtaa hiustyyliä...tänään toimistolla päätin, että uusi tyyli tarvitaan ja hieman googletessa töiden parissa, löytyi kuin löytyikin muutama leikkuumalli. Siltä istumalta vimmatonta printtausta ja paperit käsilaukkuun ja eikun juoksulla keskustaan varaamaan kampaaja-aikaa lauantai iltapäiväksi!

Mutta kuten kirjaan kirjoitettu Peter Marks:lta löytyi leikkuu aika heti ja clip, clip, clip ja hiukset oli lyhyet!!! Ja täytyy sanoa; rakastan uusia hiuksiani!!!

























Tällaiset niistä sitten tuli kampaajan käsittelyn jälkeen. Värin osalta pitää ottaa kaikki kunnia itselleni, värjäyksen tein ihan omin käsin käyttäen ensin pohjaväriä ja sitten lisäsin vain muutamia vaaleampia raitoja. Jotenkin tuo oma värjäyskin tulee paremmin esiin leikkuun myötä...;)
Uudet hiukset ja kesä kyllä sopivat jotenkin niin hyvin yhteen, sitä on niinkuin uudestaan syntynyt kun saa uuden mallin. :D
Nyt voi taas hyvillä mielillä juhlistaa vuoden vanhenemista sunnuntaina, kun on tehnyt jotain uutta omalle lookille! ;)











Näin kampaajalla käynnin jälkeen voi kyllä todenteolla todeta, että recession vaikuttaa täällä Dublinissa kovalla kädellä. Kampaaja tänään maksoin 38 euroa ja sama käsittely, samalla kampaajalla kaksi vuotta sitten maksoin 70 euroa! Skumppaa sen kunniaksi! ;) :D

5 comments:

  1. Tosi kivat hiukset! Sopii sulle kuvien perusteella aivan loistavasti :)

    ReplyDelete
  2. Joo siis pidän niistä tosi paljon itse!!! :)
    Nyt jo suunnittelen lyhyempää mallia seuraavalle kampaajareissulle! :)

    ReplyDelete
  3. Toi leikkaus on aivan mahtava!!! Teit juuri hiustenkasvatusprojektini monta astetta vaikeammaksi... Suomen kampaajahintoihin ei kyllä lama ole vaikuttanut noin. Laskivat ALV:iakin, mut hinnat vaan jatkaa nousemista kampaamoissa :(

    ReplyDelete
  4. Neiti Etsivä: Tiedän kyllä kuinka vaikeaa on aina hiustenkasvatusprojekti, mutta täytyy sanoa lyhyet hiukset on niin paljon helpommat hoitaa! Ei ole ollut yhtään 'bad hair' päivää leikkuun jälkeen! :):D Joo,ennen tuli itsekkin käytyä aina Suomen reissulla kampaajalla, mutta nyt kun hinnat on laskeneet täällä, on jopa edullisempi käydä Dublinissa kuin kotonna Suomessa! :)

    ReplyDelete